Tänään oli neidin neuvola. Painoa on tullut viime kerrasta alle 300g, paino on nyt 7970g. Pituus jäi epäselväksi, neiti kun veti koko ajan itsensä ihan kippuraan ;)

Minä sain ajan lääkärille tammikuun loppuun, neidin lääkäriajan perään. Mistään masennuksesta ei ollut puhetta, mutta tein rasti-ruutuun-mieliala-testin, joka näytti että jotain apua ehkä pitäisi saada. Tuolta lääkäriltä saan reseptin mielialalääkkeisiin, jos silloin siltä näyttää että niistä olisi jotain hyötyä. Lisäksi sain kaksi numeroa, toisen psykologille ja toisen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ajattelin tuolle psykologille huomenna soittaa (soittoaikakin on sopivasti ennen kuin tuon sairaanhoitajan). Neuvolantäti hänen numeronsa antoi, mutta netistä katsoin soittoajan ja siinä oli, että ottavat vastaan ensisijaisesti lapsia, nuoria ja perheitä. No, mikä nyt katsotaan siellä nuoreksi ihmiseksi (itse täytän alkuvuodesta 23). Jos eivät huoli minua sinne niin soitan psykiatriselle sairaanhoitajalle. (Hän kuuleman mukaan ottaa vastaan aikuisia).

Pitkä odotus on palkittu

Neitipä yllätti jouluaattona, hän nimittäin sai ensimmäisen hampaansa. Juuri kun olin edellisenä päivänä sanonut, ettei saatu sitten hampaita jouluksi.

Jouluaatto meni suht hyvin, vain miehen, neidin ja lemmikkien kesken. Aattopäivänä kimpaannuin miehelle taas ilman syytä ja toisella karvakorvistamme on nyt maha löysällä. (Mitään normaalista poikkeavaa emme hänelle kyllä antaneet, vain yhden "herkkupötkön" josta on joskus ennenkin saanut löysän vatsan. On raukka niin herkkävatsainen, aivan erimaata kuin kaverinsa :)

Nyt ei TODELLAKAAN voi ymmärtää

Hieman on ehkä epätodellinen olo. Yksi serkuistani on nyt kuollut. Hän oli luultavasti ollut tappelussa, mutta joka tapauksessa häntä oli puukotettu ja oli kuollut myöhemmin sairaalassa. Ikää hänellä oli vasta vähän yli 30-vuotta. Oikeastaan missään tekemisissä emme ole olleet, mutta kamalaa tämä on silti. Kaikenlaistahan sitä tapahtuu, mutta ei sitä silti uskoisi ikinä lähipiiriin tapahtuvaksi mitään näin kamalaa. Ihan turha kuolema tämäkin oli. On tähän vuoteen nyt mahtunut sitten yksi vakava moottoripyöräonnettomuus ja kaksi kuolemaa. On siinä yhteen sukuun ihan tarpeeksi. Kyllä nyt meni ne vähätkin joulun juhlimis halut.

Kun ei ymmärrä

Mikään ei ole muutamaan viikkoon, kuukauteen oikein kiinnostanut. Sanoin aamulla tuosta miehelle ja sanoin, että pitäisi varmaan kertoa neuvolassa (joitain pieniä masennuksen oireitakin on ollut), että jos vaikka jotain apua saisi ennen kuin todella se kunnon masennus iskee. Mies tietenkin otti heti itseensä, ja alkoi selittämään jotain siitä miten vika on hänessä ja/tai meidän suhteessamme. Ja sanoipa hän vielä, että pitää nyt vain elää normaalia arkea ja UNOHTAA moiset jutut. Eipä hän näköjään taida oikein ymmärtää mitä tuo masennus oikeasti tarkoittaa. On näitä "huonoja kausia" ollut ennenkin, pahempia kuin nyt. Ajattelin kerrankin ottaa itseä niskasta kiinni ja kertoa näistä tunteista neuvolassa kun en parempaakaan paikkaa hakea mahdollista apua keksi.
Me lähdimme tuon episodin jälkeen neidin kanssa kävelylle. Tulimme takaisin 45 minuutin kuluttua ja hän oli hieman ottanut, mitä nyt tuossa ajassa kerkeää ottamaan. Hän sitten valitti kun ei hän kestä tätä kun kaikessa on aina jotain vikaa, ja meni päiväunille. Niin, aamulla kun kysyin häneltä, että jaksaako hän tätä nyt minun kanssani, hän vastasi kyllä. Ja muutaman tunnin päästä hän ei sitten kestänytkään.

Otti päähän myös tuo hänen juominen. Useasti olen sanonut miten se stressaa ja ahdistaa minua (kiitos lapsuuden perheen alkoholiongelmien), mutta eipä näköjään ole mitään auttanut. Nyt tässä sitten olen miettinyt, että mikä parisuhde tämä sitten on jos toinen ei yhtään viitsi edes yrittää ymmärtää saati tukea.

Neidin uusi lempiasento on ollut jo viikon pari konttausasento. Vähän liikaakin hän harjoittelee uusia taitoja kun saa olla yöllä tunnin parin välein nukuttamassa häntä uudestaan.
Muuten ei ole ollut mitään erikoista.

Lakkiaisiani on kovasti yritetty suunnitella (ovat nyt lauantaina), mutta ei ole itsellä oikein mitään innostusta asiaan. Ei ole edes sellainen olo, että ne ovat jo parin päivän päästä. Sama juttu se tosin oli tämän neidin synnytyksen suhteen, en oikein kunnolla tajunnut edes synnytyssalissakaan että me saadaan pian vauva. Mahtaakohan kyse olla joistain vaistoista, että "unohtaa" asiat jotka pelottaa/jännittää. En nimittäin tykkää olla yhtään keskipisteenä, jota väkisinkin olen lakkiaisissani, vaikka en olekaan siellä yksin.

Taitaa meidän neiti olla varsinainen matti myöhäinen, Hän kun syntyi 2 viikkoa lasketun ajan jälkeen vasta käynnistettäessä, ja Hänellä ei ole vieläkään yhtään hammasta (minulla kun oli Hänen iässään niitä jo kaksi). Tosin Hän osasi kaikki puolivuotiaan temput jo viisikuisena.

Niitä huonoja päiviä taas

Täällä on taas tänään kuunneltu yliväsynyttä kovasti ritisevää ja huutavaa neitiä, joka kaiken lisäksi ei edes syö oikeastaan mitään muuta kuin tissiä. Imettäminenkin on nykyään jo kovin hankalaa, koska neiti kääntyy jatkuvasti mahalleen jopa tissi suussa. Väsymys ja ärtymyskin vaivaavat. Jostain pitäisi saada voimia jaksaa tämän hankalan ajan yli, jonka jälkeen alkaa taas uusi "hankala aika" ;)

Ottaa kovasti myös päähän tuo minun ompelukone. Kerrankin kun on innostusta tehdä jotain ja on saanut aikaiseksi ostaa taas kankaita, niin kone alkaa jälleen v`ttuilemaan, ärr..
Ongelman pitäisi olla suht helppo hoidettava, mutta kun ei ole. Langat on liian löysällä, mutta eipä auta kummankaan langan kiristys eikä liioin löysääminenkään. Sen siitä siis saa kun ei ole täysin perillä mistään asiasta.

Uusi opiskelupaikkakin kiinnostaisi, mutta ei ole voimia (eikä rahaa) muuttaa taas. Pitänee siis odottaa vielä puolitoista vuotta niin kuin piti alkujaankin tehdä. Olisi vaan keksittävä jotain ihan omaa, että pää kestäisi tätä jatkuvaa kotona oloa. Varsinkin kun en pääse täältä maalta yksin mihinkään.

Samaa vanhaa aina vaan

Kaikki on mennyt täällä tavalliseen tapaan. "Päiväunikoulu" on alkanut, olemme pyrkineet laittamaan neiti aina samaan aikaan unille, eikä tulla makuuhuoneesta pois vaikka kuinka huutaisi. Edellyttäen, että on tietenkin väsynyt, mitä poikkeuksetta kyllä siihen aikaan onkin. Toivottavasti tällä menetelmällä onnistutaan.

Miksi missään ei kerrota miten menetellä päiväuniongelmaisen vauvan kanssa? Yöunikoulusta kyllä on tietoa vaikka miten paljon. Emme me voi olla ainoat joilla on tällainen ongelma.

Näin meillä nykyään nukutaan!!

Ei ole ollut lähiaikoina aikaa päivitellä. Taas meni yksi yö edellisyönä "pilalle". Puolenyön jälkeen hän ei enää nukkunut, ja sitä ennen uni oli tosi risaista. Vihdoin hän nukahti ihan kylkeeni kiinni aamuyöstä viiden aikaan. Ja tämänkin piti tietenkin tapahtua juuri sinä yönä kun seuraavana ammuna oli aikainen herätys. Kävimme nimittäin äitini kanssa ostoksilla ja minulla oli myös kampaaja. Päänsärkyhän siinä puhkesi illalla, olisihan se pitänyt tietää. Minun pääni kun ei kestä yhtään liikaa valvomista.

Olimme eilen katsomassa kahta koiraa vanhempieni luona. Vanhempi on siellä ollut hoidossa kerran pari vuodessa noin viikosta kolmeen kerralla. Toinen noista koirista on ekaa kertaa hoidossa, hän kun on kuukauden ja päivän vanhempi kuin meidän neiti.
Kyllä neidin kelpasi naureskella kun oli sylissä tarpeeksi ylhäällä, mutta jos istuttiin ja koira tuli metriä lähemmäs niin jopa tuli sydäntäsärkevä itku/huuto. Sama tapahtui kun toinen koirista nuolaisi neidin kättä.

Olemme kutsuneet neitiä kaikenlaisilla lempinimillä, ja nyt kun olisi jo aika kutsua häntä ihan sillä omalla nimellä niin ei se olekaan enää helppoa.
Mutta jos ei se ala kohta luonnistua, niin neiti alkaa pian luulemaan, että hänen nimi on esim. Biis tai Kalju-Kaaleppi ;)
No eipä tuota kalju-Kaaleppia ole viljelty ikinä kauheasti, lähinnä silloin kun neiti oli pieni eikä hiuksia ollut nimeksikään. Tuo Biis taas on tullut siitä kun hänen nimensä alkaa B kirjaimella, ja on lyhyempi kuin hänen oma nimensä.

Puolivuotis päivä

Miten aika on mennyt näin nopeasti. Neitimme on jo puolivuotias, ei sitä oikein ymmärräkään.

Tänään tuli sitten YO-tulokset. Itse menen koululle kysymään niitä vasta alkuviikosta, koska koulumme ei ole auki näin perjantaisin. Jos ei alustavat pisteeni ole muuttunut mihinkään, niin äidinlielestä tulee M (C:n ja M:n raja on 60p, ja minun alustavat olivat myös 60p). Englannin alustavat pisteeni oli 155,5 ja A:n ja B:n raja 157. Aivan niinkuin ajattelinkin, että molemmat menee ihan rajoille.

Tästä se liikkuminen alkaa

Täällä on tänään ryömitty. Kaikesta harjoittelusta huolimatta en olisi uskonut, että hän nyt jo alkaisi ryömimään. Monta monituista viikkoa kun ollaan jo laitettu jalkoja pepun alle ja nostettu peppu ilmaan, kädet vaan ei ole ennen ollut menossa vielä mukana.

Vierastamista on jo ilmassa

Ensin pelkäsin, etten löydä lakkiaisiina mitään hametta ja nyt niitä roikkuu kaapissa jo kaksi.
Mitään muuta en sitten ole vieläkään ostanut. Juhlat ajattelin nyt sitten jättää melkein kokonaan väliin. Mies lupasi harkita tuloaan, ja muuten kutsun vain porukat, veljeni ja yhden ystävän.

Meillä kävi tänään pikaisesti vieraita. Neiti taitaa jo hieman vierastaa, koska tuli sydäntäsärkevä itku kun oli yksin lattialla ja huomasi, että täällähän on vieraita naamoja.

Neiti on alkanut pyörimään sängyssään. Illalla mennään suht helposti nukkumaan omaan sängyyn, mitä nyt pitää pitää neiti edes vähän aloillaan ettei a.) tuttia revitä itse suusta ja b.) olla jatkuvasti mahallaan pää pystyssä huutelemassa. Ihan heti neidin nukahdettua ei enää voi mennä esim. suihkuun, koska mitä luultavammin neiti on ainakin muutaman kerran sängyssä vatsallaan ja silloin tulee kauhea huuto. Pitää olla ainakin tunti valmiudessa nukahtamisen jälkeen, että neitiä pääsee mahd. nopeasti auttamaan ahdingossa. Valitettavasti hän joskus pelästyy kun menee pimeässä siirtelemään, varsinkin kun neiti on vielä puoliunessa. Silloin on pakko ottaa syliin ja "heilutella" vähän ennen kuin uskaltaa laittaa takaisin sänkyyn.

Tänään tapahtui neidin päiväunille menolla ihme. Tissiteltiin siinä meidän sängyllä, neiti päästi tissistä irti ja minä nousin laittamaan tyynyjä hänen taakseen, ettei tipu vahingossa sängystä. Neiti tietenkin heräsi siihen, laitoin hänelle tutin suuhun ja lähdin huoneesta pois kun ei tehnyt elettäkään ottaakseen tuttia pois suusta. Menin vähän ajan päästä katsomaan, niin siellä neiti lutkutti tuttia ja katseli verhoja. Noin vartin päästä tein toisen vierailun ovella ja neiti oli kääntänyt päänsä seinään päin, tutti oli tiputettu suusta ja neiti NUKKUI! Ikinä ennen ei päiväunille ole nukahdettu ilman huutoa eikä varsinkaan yksin.

Lakkiaisistani tulikin sitten oikea "perheriita". Minä olin ajatellut pitää kahvitilaisuuden vain porukoille ja veljelle ja mahdollisesti hänen lapsilleen. No äitini soitti eilen ja sanoi myös tätini perheineen ja isoäitini tulevan juhliin. Äitini ja tätini ei tule toimeen keskenään, joten on sanonut äidilleen ettei samaan asuntoon siskonsa kanssa tule. Mieheni ei taas suostu tulemaan omien sanojensa mukaan mihinkään "kissanristiäisiin joihin tulee sukulaisia", ei minun eikä omien sukulaistensa juhliin. No, mieheni ei sitten ole tulossa. Itse en osaa olla mitään mieltä äitini ja tätini riidoista, mutta isoäitini haluan juhliini. Hän taas ei yksin pääsisi tänne asti toiselta puolelta Suomea, joten hänen ainoa mahdollisuutensa on tulla tätini ja hänen perheensä kanssa.
En haluaisi niin paljon porukkaa tänne meille, koska meillä on kaneja jotka eivät siedä kauheasti melua. Porukoiden luona kahvitilaisuuden pitämisestä on varmaan turha edes haaveilla, koska on tämä riitatilanne. Koita tässä sitten olla kaikille tasapuolinen, ja ennen kaikkea ajatella eniten itseäni koska omat juhlani kerta ovat.

Jotain on todistettavasti tehty täälläkin

Kaikkea se lapsen omaaminen (onko tuo joku sana?) tuottaa. Tämmöiset hanskat tuossa väänsin yksi päivä meidän neidille. Jotain teki mieli tehdä, enkä sitten keksinyt mitään muuta. Kyseistä hommaa en ole harrastanut sitten yläasteen, joten lopputuloskin on sitten sen näköinen. Virkkaus ja ompelu sujuu minulta näköjään edelleenkin paremmin. Toisaalta jos jaksaisi vääntää noita enemmänkin, niin kai se alkaisi sujumaan. Luonteeni vaan sattuu olemaan noiden käsitöiden suhteen sellainen, että jos ei kerralla onnistu niin annan koko p´skan olla..

Tauteilua ja uusia mittoja

5kk neuvolassa oltiin eilen.

Tämän hetken luvut:

-65,8cm (pituus)
-7690g (elopaino)
-43,2cm (pipo)

Rokotuskin saatiin, ja ehkä siitä johtuen oli varsinainen kitinäilta. Ja päiväuniakin nukuttiin vain tunti koko päivänä.

Yöllä heräsin kamalaan vatsakipuun. Ei auttanut kuin kiirehtiä vessaan. Yläpäästä ei tullut mitään, vaikka huono olo olikin, mutta vatsa oli sitten sitäkin löysempi. Tämä päivä kuitenkin on ollut hyvä. Mikä mahtoi sitten olla syynä öiseen "vatsatautiin".

Meidän neiti söi maanantaina elämänsä ensimmäisen kerran lihaa, jos se nyt ylipäätään on mikään saavutus. (Itselläni tämän kyseisen raaka-aineen käyttö rajoittuu normiviikolla muutamaan hassuun kertaan, ja silloinkin määrä vastaa kärpäsen kakkaa. Kasvissyöjäksi siis en itseäni voi sanoa, mutta pitääkö ylipäätään ihmisiä luokitella syömisiensä mukaan. Ja miksi ei kukaan koskaan puhu lihansyöjistä?!).
Eilen taas neiti sai kaurapuuroa iltapalaksi ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvin upposi siihen nähden, että hänellä tämä ilta syöminen on aina työn ja tuskan takana, ritinää ja heilumista koko ruokahetken ajan. Ja se ei ole kiinni ajasta jolloin ruoka tarjotaan, liian vähän nukkumisen syyksi laitetaan tuo iltakitinä.

Neiti myös on laitettu iltatoimien jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan nyt muutamana iltana, ja joka kerta neiti on nukahtanut vartin sisään tai ainakin jäänyt sänkyynsä hiljaa eikä ole nykäissyt tuttiaan pois suusta. Tuttia osataan jo imeä ilman, että se tippuu heti pois. Mutta nykyään se on heti otettava itse pois suusta ja laitettava itse takaisin, poikkeuksetta väärin päin jolloin neitiä alkaa ottamaan päähän ;)

Miehen piti mennä huomenna neidin kanssa neuvolaan, ja kuinkas ollakaan minähän sinne sitten joudun. Mies ei halua julkisesti olla isänä. Syitä siihen löytyy kyllä häneltä muutamia, mutta en ole kuullut vielä mitään uskottavaa. Että tällaisen miehen minä olen itselleni valinnut! Enpä olisi hänestä uskonut. Vähemmästäkin sitä menisi halut pitää yllä parisuhdetta. Näillä näkymin kun hän ei taida sitten meidän kanssa tosissaan olla. Pisteet vain sille ex-vaimolle, joka sai lapsilleen kunnon isän. Tosin samainen nainen ihmetteli miten mies nyt tällaisessa tilanteessa on, koska ennen vannoi ettei halua lisää lapsia. Katkera en tälle ex-naiselle ole, mutta itseeni kovin pettynyt kun arvioin miehen NIIN väärin.

Löytyi, se löytyi!!

Minä löysin lakkiaisiini hameen. Ensimmäisestä kaupasta jossa sovitin jotain ja se on vielä kaiken lisäksi kokoa 38! Mutta mitään muuta en sitten löytänytkään ja mahani on hameen kanssa aivan järkyttävän näköinen, kuin olisi vieläkin loppumetreillä raskaana. Ei auta siis kuin armoton kuukauden laihdutus kuuri, ja uudestaan ostoksille. Stressi ja paniikki on kuin pois pyyhityt kun löysin edes sen hameen.

Toinen järkytys tuli sovituskopissa. Olenko vieläkin todella näin iso. Ei imarellut sovituskopin valot eikä kokovartalo peilit minun kroppaani. Olimme myös kaverini kanssa samassa sovituskopissa (tiedän, niin teiniä), hän taas oli niin hyvännäköinen, laihtunut sitten viime näkemisen. Kovasti olen iloinen hänen puolestaan (vaikka ei ennenkään ole ollut mitenkään lihava), mutta se sai minut vain entistä enemmän yrittämään. Jo ennen raskautta lihoin 10 kiloa, ja raskauden aikana toiset 10. Raskauskilot ovat hävinneet, mutta miten se kaikki jäljellä oleva on siirtynytkään tuohon mahan kohtaan.. Jos ei olisi lakkiaisia, niin olisin luovuttanut jo aikapäiviä sitten tämän timmiin kuntoon tulemisen (lue normaaliin kokoon)

Äiti pääsee tuulettumaan

Pahoinvointia ei ole enää ollut, joten kaipa tuo oli jonkunmoista mahavaivaa vain. Yksi sukulainen kävi pikaisesti käymässä tuon kyseisen päivän jälkeen, ja kertoi hänellä olleen mahatautia muutamana päivänä. Että kaipa sitä on sitten ollut liikkeellä.

Pääsen huomenna ystävän kanssa shoppailemaan. Neiti menee hoitoon siksi aikaa vanhemmilleni, ja mies töihin. Saas nähdä kuinka v:mäisin fiiliksin tullaan takaisin kotio. Tarkoitus kun on mennä katsomaan jonkun näköistä mekkoa/muuta juhlavaatetta joulukuussa häämöttäviin lakkiaisiini. Kaikennäköisten vaatteiden ostaminen kun on muutenkin niin vaikeaa, kun on vain 160cm pitkä eikä niin laiha mille nuo vaatteet nyt yleensä on suunniteltu. Onko kaikki vaatteet todellakin suunniteltu melkeinpä tasapaksuille tikuille tai vastaavasti noille "plus-naisille"?! Nyt kun tuota mahaakin on vielä jäljellä raskaudesta, niin ahdistaapi jo nyt. En varmasti löydä mitään tarpeeksi juhlavaa ja ennen kaikkea hyvin istuvaa vaatetta..

Neitimme on taas nukkunut muutamia kertoja jopa 7 tuntia putkeen, mitä nyt aamuyöstä noin tunnin välein herään niihin hänen uniääntelyihin.

Täällä ollaan jo 5 kuukautta vanhoja

Mies lähti aamusella töihin, neiti tietenkin heräsi samaan aikaan. Siinä sitten mentiin vaipan vaihdolle, minä söin porkkanan, syötin neidille sosetta ja mentiin sitten makuuhuoneeseen tissille. Eipä neiti tissiä huolinut. Mutta minun oli pakko nousta, laittaa neiti pinnasänkyyn ja mennä kiireellä vessaan. Oksetti, loppujen lopuksi kuitenkaan mitään ei tullut. Siinä sitten mietin, että mitäs tämä oikein on. En ole oksentanut oikeastaan yli viiteen vuoteen, vain kerran migreenin takia ja silloin raskaana ollessa. Eilen maha myös oli hieman sekaisin. Olenkohan jotenkin kipeä vai sittenkin..?! Neitimme täytti tänään 5 kuukautta ja minä mietin mahdanko olla raskaana.. Mikä painajainen!! Mahdollisuus siihen tietenkin on, menkat ovat tulleet jo kaksi kertaa imetyksestä huolimatta ja jotain mekin olemme touhunneet muutamia kertoja, ja yllätys yllätys ehkäisyä ei ole tullut käytettyä. Hämää tuo oksettava olo, koska usein olevasta huonosta olosta huolimatta minua ei juuri koskaan okseta. Mutta kaipa tämäkin asia joskus selvinnee!

P.S Näin viime yönä unta, että muutin täältä pois!

Päivät kuin toistensa kopiot

Hiljaiseloa täällä edelleen. Päivät menee samalla kaavalla: aamulla heräillään klo.8-9.30, sitten on vuorossa äidin aamupala ja neidin aamutoimet. Kymmenen ja puoli kahdentoista välillä neiti syö, jonka jälkeen lähdemme kävelylle. Kotiin tultua neiti tissittelee jonka aikana/jälkeen hän joko nukahtaa päiväunille tai sitten ei. Kolmen ja neljän välillä syömme "välipalaa". Jos hän nukkui aikaisemmin, niin sen jälkeen seurustelemme. Jos taas ei nukkunut niin tässä vaiheessa joko nukumme päiväunet väkisin kauan kestävien huutojen kera, tai jätämme kokonaan päiväunet nukkumatta (tässä tapauksessa hän on nukkunut aikaisemmin päivällä n. puolisen tuntia). Illalla kahdeksan maissa hän syö iltapalaa, vaihdetaan vaipat ja tissitellään puolesta tunnista tuntiin, jonka jälkeen hän nukahtaa yöunille. Nukkumisen ajankohta vaihtelee puoli yhdeksän ja puoli kymmenen välillä. Jos päivä on mennyt hyvin ja päiväunet ovat kestäneet pari tuntia ja ne on nukuttu viimeistään neljältä, niin neiti simahtaa melkeinpä tasan yhdeksältä.
Päiväohjelma on jotakuinkin sama, vaikka kävisimme porukoiden luona kylässä tai muuten kaupungissa. Silloin tietenkin vain kävely jää päivästä pois..

Mitään omaa en ole vieläkään ehtinyt tekemään. Neidin huoneen verho-projektikin jäi kesken. Ompelin yhden verhon, ja koska ikkuna siellä on niin kapea, että yksi verho riittää auki vedettynä peittämään koko ikkunan, niin jäihän sitten tuo toinen verho kokonaan ompelematta. Inspiraatiota odotellessa.

Että näin

Eilen aamuyöstä vaipanvaihdon jälkeen menin vessaan ja jätin neidin keittiön matolle selälleen. Vatsalleen kääännyttiin melkeinpä samantein kuten yleensä, mutta kun tulin vessasta ja käänsin selkäni niin kuului "kops" ja neiti oli kääntynyt takaisin selälleen. Jotain kehitystä siis täälläkin ;)

Yöt on mennyt ihan mukavasti lukuunottamatta viime yötä, tissillä oltiin taas kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna. Päiväunille mennään edelleen huutojen kera, varsinkin jos iskä yrittää nukuttaa. Muutama poikkeus on tosin ollut, jotka ovat antaneet jotain toivoa siitä että joskus tulee aika jolloin tämäkin helpottuu.

Saako pienen lapsen äiti tuntea vetoa toiseen mieheen?! Saa tai ei niin joka tapauksessa niin on käynyt, ylpeä en siitä ole, mutta mitä sitä tunteilleensa voi. Ja kun oma mies vielä pihtaa.. Mitään aikomusta kuitenkaan ei ole pettää. V´tuttaa vaan kun mitään hellyyttä saatika sitten muuta ei tässä suhteessa saa.. En varmaan ole maailman ainoa nainen tässä tilanteessa, mutta ei se paljoa lohduta..

Aina ei voi voittaa!!

Tänään on taas ollut "niitä päiviä"! Rakas neitimme nukkui 40 minuutin päiväunet ja nukahti juuri äsken yöunille kauhean huudon kera. Nukahti siis tunti myöhemmin kuin normaalisti. Tunti kuulostaa pieneltä ajalta, mutta ei tunnu siltä melkeinpä koko päivän valvoneen vauvan kanssa oltua. Kyllä taas v´tutti! "Taas ja taas", harvemminhan näitä päiviä tulee kun ottaa näin paljon päähän tämä nukkumistouhu. Parempia aikoja odotellessa siis.. Joku keino on vaan keksittävä, että edes yhdet päiväunet tulisi nukuttua!!

Jotain positiivista tässäkin päivässä: sain kerrankin puhuttua miehen kanssa siitä juomisesta. Vaikka ei mihinkään tulokseen tultukaan (hän ei vastannut juuta eikä jaata mihinkään suuntaan ja vaihtoi puheenaihetta, mihinkäs muuhun kuin raha-asioihin. Ja mitenköhän se liittyy kyseiseen asiaan?), niin olen helpottunut että sain sanottua asiasta edes jotain.. Minulle kun tämä puhuminen vaikeista asioista ei ole koskaan ollut helppoa.

Neiti on oppinut liikuttamaan itseään, eteenpäin, taaksepäin, sivuttain, ympäri.. Metrin jaksaa neitimme viuhtoa sitten mennäänkin vain ympyrää.

Paljon ei ole ollut sanomista, ei fiilistä eikä aikaa tarinoida tästä meidän arjesta. Miehen kanssa ollaan selvitelty välejä (lue riidelty). Ensimmäistä kertaa koko neljän vuoden aikana me olemme riidelleet niin, että molemmat huutavat. Mies ei ennen ole korottanut näin ääntään eikä repinyt asioita menneisyydestä, asioita jotka ovat ottaneet häntä meidän suhteen aikana päähän. Mikä siinä on kun saadaan ensimmäinen lapsi niin aletaan selvittelemään sitä kaikkea paskaa mikä on ollut ja mitä on?!

Päiviä

Haa, neiti on mennyt kolmena yönä perättäin nukkumaan ilman kummempia huutoja.



Ei millään meinaa uskoa, että saa tehdä kaikkea rästiin jäänyttä kivaa (mm. ommella viimein neidin huoneeseen verhot, lukea kirjoja jne.), kun ei ole enää sitä koulua "häiritsemässä". Kovin toivoisin, ettei ensi keväänä tarvitsisi olla istumassa taas siellä koepaperit edessä.

Uusi neuvolantäti oli kyllä peruskiva, mutta jotain siinä oli ettei tunnu olevan kuitenkaan niin kiva kuin kaikki edelliset. Ehkä hiukan oli ilmassa ylimielisyyttä. Mies menee neidin kanssa seuraavalla kerralla, se kun on kuulemma täällä tapana. Saa nähdä kuinka hänen leuka loksahtaa kun ei tiedä, että meillä on hieman tätä ikäeroa ;)

Rutiinien luominen hakusessa

Neidin huono nukkuminen on alkanut tuntumaan jo meissä vanhemmissakin. Taas on mennyt kaksi yötä, jolloin hän on herännyt aivan "väärään aikaan". Näiden normaalien oireiden (väsymys, ärtyisyys...) lisäksi minä olen saanut kärsiä taas pitkästä aikaa jatkuvasta päänsäryistä, ja syömisen huonontuessa myös pahasta olosta. Ruokaa ei tee niin mieli eikä tule edes syötyä, kun on univelkaa ja päiväunien vähyyden takia neiti on koko ajan siinä ja kitisee väsymystään puolet ajasta. Ei ole auttanut meillä rutiinit, tosin päiväunien puuttuminen/aikojen vaihtelevuus on syy siihen, ettei rutiineja pääse toteuttamaan. Kiinteiden ruoka-ajat ja päivittäiset kävelylenkit ovat ainoat asiat jotka tapahtuu joka päivä samoihin aikoihin.

Ensi tiistaina on neuvola. Ja taas uusi "neuvolantäti", kun viime kerralla oli sijainen. Vanhassa neuvolassakin oli liian usein sijaisia.

Omat piinaviikot on kohta ohi, ainakin tältä syksyltä. Maanantaina siis viimeiset ylppärit. Englanti meni omasta mielestä paremmin kuin luulin sen menevän. Tietenkään varma en voi olla kun alustavat tulokset tulee vasta viikon päästä..


(Alkaa ottamaan jo itseä päähän kun ei ole muuta kirjoiteltavaa kuin neidin nukkuminen. Mutta kun elämä pyörii nyt vain pelkästään tämän kyseisen asian ympärillä!)

Päiviä!

Aikaa vain kuluu eikä mitään ole oikeastaan tapahtunut. Unenvähyydestä ollaan kärsitty, ja "yliväsymys itkuista".
En ikinä raskaana ollessani olisi voinut kuvitella, että vauvan nukuttaminen voisi olla näin vaikeaa. Uni-itkua kitistään ja huudetaan välillä kauankin. Päivisin ei malttaisi millään nukkua, eikä yöunetkaan aina niin helposti tule taikka kestä kauan kerrallaan. Olen niin kateellinen niille äideille, joiden vauvat nukkuvat jopa kahdet-kolmet päiväunet ;) Hyvä kun saa meidän neidin kerran päivässä unille. Ja koska päivisin ei ole omaa aikaa, niin ylppäreihin on jäänyt lukematta. Kele!

Niin usein esiin tullutta "kakan metsästystä" on harrastettu täälläkin. Kiinteisiin siirryttyä neidin kakka oli häviksissä 6 päivää. Ihmeellinen asia, koska ennen neiti rojautteli useamman kerran päivässä, kuten tekee edelleen noiden 6 kakattoman päivän jälkeen..

Pitkästä aikaa päivitellään

Maanantai aamuna oli englannin kuuntelut ja neiti antoi sitten meidän nukkua ruhtinaalliset 3 tuntia. Tänään oli äidinkielen tekstitaito, ja neiti nukkui puolestayöstä puoli seitsemään muutaman kääntyilyn ja puhinan kera. Neiti kun ei enää tahdo pysyä paikoillaan. Ensin hän alkoi kääntymään öisin sängyssään niin, että löytyi aamulla/aamuyöstä "jalat tyynyltä". (tyynyä ei siis ole, vaan tyynyliina). Nyt on alkanut kääntyilemään jo mahalleen rutiinilla, ja naurukin on tullut osaksi päivää. Kova on tyttö kutiamaan, kun hekottelee bodya/paitaa pois otettaessa.

Kiinteiden vaikutus elämään

Nyt kun olemme antaneet neidille kiinteitä kaksi kertaa päivässä, yhteensä noin desin verran, niin yöt nukutaan taas normaalisti. Öisin nukutaan taas kuutta tuntia putkeen, ei ole enää niitä kolmen tunnin välein heräämisiä. On ollut taas niin kuin eri ihminen, sekä minä että neiti, kun yöt menee pitemmillä unilla. Iltaisin ei myöskään ole enää niin vaikeaa se hänen nukahtamisensa, ja päivätkin menee pienemmillä kitinöillä.

Minulla on huomenna englannin kuuntelu ja mies on sen ajan neidin kanssa liikenteessä. Saas nähdä miten menee, kun mitään maitoakaan ei voi lämmitellä. Hedelmäsosetta otetaan purkki mukaan, kun minulla nyt ei montaa tuntia mene. Neiti vaan ei ennen ole saanut mitään muuta kuin porkkanaa ja perunaa. Tänään maistettiin pieni määrä banaania mikä meni ihan hyvin, että kyllä sen pitäisi hyvin mennä. Minulla se kamala paikka on ;)

Jo on aikoihin eletty

Asumme mieheni kanssa nyt oikeasti yhdessä, enkä ole siis virallisesti enää yksinhuoltaja. Olen siis joutunut asioimaan taas kelassa. Kelassa kaikki meni putkeen, mutta tänään sieltä soitettiin. Väestörekisterissä kuulemma meillä on sama osoite vaan ei kuulemma asuta samassa talossa/asunnossa. Miten tuommoinen ylipäätään voi olla mahdollista?! Eli ei kun hoitamaan sitten sitä asiaa. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta, että kaikki muuttoon liittyvä on hoidettu.

Kirjoitukset lähestyy lähestymistään, enkun kuuntelu on jo maanantaina.. Hyvällä tuurilla minä olen tämän vuoden puolella ylioppilas.

Neidin kanssa levottomat illat/yöt vain jatkuivat ja olemme nyt antaneet hänelle kerran päivässä vähän kiinteitä. Kiinteiden maistelu aloitettiin porkkanasta ja vieläkin naama menee väärinpuolin aina jokaisen lusikallisen jälkeen. Sosetta ei ihme vaan tule suusta kuitenkaan ulos, ei kai ole tajunnut että sitä voi myös sylkeä ulospäinkin.
Ajattelimme kokeilla seuraavaksi perunaa, jospa se maistuisi paremmin.

Tällä paikalla pitäisi olla joku naseva otsikko

Aikaa on taas kulunut ja kulunut, eikä ole ollut oikein inspistä päivitellä tänne tapahtumia. Olemme tänään muuttamassa, minä sain vapautuksen kaikesta tavaran rahtaamisesta, jonkun kun pitää kuitenkin olla neidin kanssa.

Olimme miehen ja neidin kanssa maanantaina hakemassa jo tavaroita entisestä "kodista". Olimme siinä sitten lähdössä ja minä vielä auton ulkopuolella. Mies otti sitten takapenkiltä jotain ja auto lähti menemään eteenpäin (uudessa autossamme on automaattivaihteet eikä mies ole niihin vielä oikein tottunut), no tietenkin minulla oli jalka alla ja jäipä se sitten pyörän alle. Onneksi mies ei tajunnut heti mitä tapahtui, koska luultavasti hän olisi silloin jarruttanut ja jalkani olisi jäänyt pyörän alle. Nyt pyörä meni "vain" jalkani yli, eikä mitään tapahtunut, ei mitään. Samantien pääsin kävelemään eikä jalkaani tullut mustelmaa eikä se edes turvonnut.

Uusia taitojakin on täällä taas opittu. Aamulla sängyssä neitimme kääntyi vatsalleen. Että hyvästi rauhalliset ajat. Neiti on nukkunut vieressämme aina aamuyön tissittelyn jälkeen, mutta enää se ei toimi. Neiti kun ei enää tahdo nukkua heti ruokailun jälkeen vaan nukahtamiseen menee tuhottomasti aikaa. Ja hän ei tahdo pysyä enää paikallaan, jolloin minä en pysty nukkumaan. Hänet pitäisi nostaa aina syönnin jälkeen omaan sänkyyn, mutta kun nukahtamiseen tosiaan menee aikaa ja jos hänet nostaa heti sänkyynsä niin hän herää. Siinä vaiheessa sitten on jo itse väsynyt tai jopa nukahtanut. Kuitenkin yli viiden tunnin unet olisivat suotavia saada, jo oman jaksamisenkin takia..


Ottaa välillä päähän kun en osaa keksiä hyviä otsikoita!

maitohanat kovassa käytössä

Kello on vähän yli yksitoista aamupäivällä ja neitimme nukkuu. Kovin harvinaista tämä.
Yö kun ei mennyt kovin hyvin (nukahti yöunille vasta kahden maissa ja heräsi seitsemältä), niin eipä tuo ihme jos uni maittaa.

Meillä on mennyt nuo illat aika levottomiksi (vitinää ja kitinää), ja viime yönä olisi ollut tississä kiinni koko ajan. Nukahti normaalisti illalla noin kahdeksan maissa, mutta ei nukkunutkaan puoleenyöhön yhtä putkea niin kuin ennen. Vaan söi kaksi kertaa tuon kolmen neljän tunnin aikana, samoin söi muutaman kerran puolenyön ja kahden välissä. Nyt mietityttää onko tiheänimunpäivät vai eikö tuo maito enää riitä. Maidon riittämättömyyden puolesta puhuu se, ettei hän ennenkään "tissipäivien" aikoina ole ollut tississä kiinni noin tiheästi iltaisin/öisin. Mutta tiedä sitten häntä.

Neuvolassa kun kysyin koska aikaisintaan saa kiinteitä antaa, niin en saanut oikein vastausta. Sanoivat vain, että sitten kun syö tiheämmin eli kun maito ei näytä enää yksinään riittävän. Ei siis mitään "vasta 4kk iässä" lätinää. En kuitenkaan aikonut aloittaa kiinteitä kun vasta 4 kuukauden iässä. Nyt en ole enää niin varma, odotan kuitenkin vielä viikon jos tuo tissittely tuosta vielä rauhoittuisi.

Tunteet ne on hiirelläkin

Minä en ymmärrä elämän realiteettejä, sanoi tänään mieheni, joka samaan hengenvetoon sanoi itse välittävänsä vain taloudellisista asioista. Minun tärkeänä pitämäni asiat ovat "mitättömiä pikku asioita".
Ja miten tämä liittyy meidän pieneen prinsessaan?! Minä en halua tyttäremme kasvavan tälläisessä ilmapiirissä. Enkä minä aio enää sietää jatkuvaa vittuilua, luulin päässeeni siitä jo eroon muuttaessani aikoinaan kotoa pois..

Neiti hekotteli alkuviikosta jo toisen kerran, tällä kertaa minulle ;)

Henkistä ja fyysistä kasvua

Eilen oli viimeinen neuvolla vanhassa paikassa, seuraava kerta onkin täällä "uudessa" kotikunnassa. Eipä siellä ollut mitään sen kummempaa kuin ennenkään, muuta kuin rokotteen saaminen.

Oli kasvanut enemmän kuin ajattelin..

-paino n.6.5 kiloa
-pituus 63cm

Ei siis ihme, että 60cm vaatteet on alkanut tuntumaan kovin pieniltä. Kasvaa nopeampaa vauhtia kuin uskoisikaan.

Muutto on pian edessä, ja v´tuttaa kaikki soittamiset, jotka on pakko tehdä. Kammoan nimittäin kaikenlaista soittamista virallisiin paikkoihin. Ja niitä paikkoja on nyt enemmän kuin koskaan, jostain kumman syystä. Olen myös ollut hieman jännittyneellä päällä, tuntuu tämä yhteenmuutto jotenkin niin lopulliselta, vaikka yhdessä ollaankin asuttu jo kaksi vuotta.

Vauva-arki ei ole siitä helpoimmasta päästä

Neitimme nukkui toista kertaa minun vieressäni koko yön. Oli taas "niitä öitä": vitisi ja kitisi yli kahteen asti, jolloin viimein nukahti viereeni. Olin valvonut 18 tuntia ja sain nukuttua viitisen tuntia ennen kuin neiti heräsi taas. Sitten valvottiinkin taas 7 tuntia ennen päiväunia.

Nukahtaminen ja yliväsymys kun on meillä jokapäiväinen riesa, niin olen keksinyt keinon jolla neiti rauhoittuu sen verran, että malttaa syödä tissiä ja nukahtaa. Hänelle pitää vain antaa maitoa pullosta desistä viiteen desiin, niin jopa tissi alkaa kelpaamaan ;) Siinä on vain kauhea homma, kun se pitää tehdä kahdesti päivässä ja pullojakin on vain kaksi. Kauhea pullojen pesu ja keittäminen, ja sitten se "kauhia" lypsäminen pulloon jo ennakkoon jääkaappiin odottelemaan. Mitään pumppua kun en halua ostaa, ja käsin lypsäminen kun ei ole sitä ihan lempi puuhaa. Tai mikäs siinä on lypsätessä, mutta se säheltäminen ennen kuin maitoa alkaa herumaan ottaa joskus aivoon ;)

En hyvällä tahdollakaan pysty ymmärtämään niitä jotka nukkuvat perhepedissä. Ei sillä etten hyväksyisi moista touhua. Se sopii toisille ja toisille taas ei. Meillä on 160cm sänky, ja välillä on hankalaa nukkua siinä miehenkin kanssa, saatika sitten jos meitä on kolme. Kaksi yötä neiti on nukkunut kanssamme samassa sängyssä koko yön. Ja se ei ole helppoa, minä kun jään siihen väliin enkä kunnolla pysty edes vaihtamaan asentoa. Ei ihme jos hartiat on välillä jumissa ja selkä kipeä. Puolenyön aikoihin menemme sänkyyn, neiti herää useimmiten viiden kuuden maissa syömään ja jää sitten sille tielleen. Nukkuu sitten vieressäni kahdesta kolmeen tuntia jolloin on aika herätä (siis neidin mielestä). Olen tyytyväinen näissä olosuhteissa niihin noin viiteen tuntiin, jotka saan nukkua tilavasti..

Olemme muuttamassa lähiaikoina yhteen virallisesti. Koti pysyy samana mikä se onkin ollut jo muutaman vuoden ajan, mutta kohta ei ole enää sitä "toista kotia". Tavaraa olemme jo pienissä erissä raahanneet tänne oikeaan kotiin, ja joitain isompia huonekaluja lahjoittaneet sukulaisillekin. Mutta silti sitä tavaraa on niin paljon, että ollaan helisemässä. Meillä kun on neidille oma huone (nyt alkuun lähinnä leikkihuoneena), mutta se on täynnä tavaraa keinutuoleista lipastoihin ja sänkyyn, toimii jonkinlaisena varastona siis. Tuntuu vain niin turhauttavalta raahata tänne lisää tavaraa kun iso kasa kamaa on jo valmiina odottamassa sijoittamistaan "ihan mihin vaan".. Olisi niin kiva jo alkaa laittamaan hänelle huonetta valmiiksi, olisi jotain mielekästä tekemistä..

Paljon ensimmäisiä kertoja

Neitimme nauroi eilen ekan kerran!! Hekotteli muutaman kerran ihan peräkkäin, oli minun sylissä ja hekotti isälleen, vai isän kanssa ;)
Uusien taitojen kanssa tulee aina pieniä taantumia. Kun rupesi hieman enemmän jokeltelemaan, niin oli muutaman viikon hyvin hiljaa kunnes aloitti taas entistä pitemmillä ja kovaäänisemmillä jokelluksilla.. Että kaipa seuraavaa nauruakin saa odotella taas hyvän tovin ennen kuin sen saa kuulla toisen kerran.

Olimme viikonloppuna miehen kanssa kahdestaan ensimmäistä kertaa. Kävimme mm. kirpputorilla ja syömässä. Neiti oli äidilläni hoidossa noin 5 tuntia, ja hyvin meni.

Kirjoituksiin on aikaa enää kuukausi, ja en ole ehtinyt lukea niin paljon kuin olisin halunnut. Epäilen tosin, että ilman vauvaakin tuskin olisin saanut itsestäni niin paljon irti että olisin lukenut sen verran kuin halusin. Minulla on paha tapa tehdä mm. ennen koeviikkoa kaikkea muuta kuin lukea, tuntuu kun keksisin kaikkea mikä on muka niin välttämätöntä tehdä juuri silloin. Jopa siivoaminenkin tuntuu silloin paremmalta tekemiseltä kuin kokeisiin lukeminen. Harmi vaan, että nyt olisi se kaikkein tärkein hetki lukea..

Varoitus: Ei herkkänahkaisille!

Olin eilen onnellinen ja kovin helpottunut! Neitimme nukkui puolentoistatunnin päiväunet ja ilta meni pitkästä aikaa hyvin. Ei monen tunnin vitinää ja kitinää ennen nukahtamista reilusti kymmenen jälkeen. On se kumma miten jo tunnin parin päiväunet auttaa niin paljon ;)

No, tänään yritin ja yritin saada häntä nukkumaan, hän söi, nukahti muutamaksi minuutiksi, heräsi ja sama jatkui varmaan x tuhat. Sitten menimme pihalle kävelylle ja neitipä nukahti jo kymmenen minuutin sisään. Voi sitä valitusvirttä mitä neitimme päästi suustaan monta tuntia kun oli yliväsynyt..

Hän on oppinut jokeltelemaan kovinkin pitkiä pätkiä tässä muutaman päivän sisällä. Ja toinen minkä hän on juuri oppinut on tämä valituskitinä, on se niin ihmeellisen kuuloista. Kuin huudon ja jokelluksen risteytys, mutta huomattavasti hiljaisempi soundi..

Ja ei olisi uskonut miten voi kakasta tulla jokapäiväinen riesa.. Ainakin täällä kakka tulee oikein vauhdilla töräyksen kera. Huomaa siis koska se tulee ja silloin voi olla joskus tilaisuus välttää pyykkiä, jos nostaa hänet nopeasti ylös. Nimittäin mikään kokeilemamme vaippamerkki ei pidä aina kakkaa sisällään. Kestovaipassa moista ongelmaa ei ole ollut, mutta johtuneekohan siitä että pidämme niitä joskus päivisin jolloin ei isompaa hätää hänellä ole tiedossa. Juuri tänä aamulla ennen sängystä nousua tuli neidille hätä, ja kuinkas ollakaan yöpuku oli selästä aivan täynnä tavaraa. neidin asennosta riippuen vaippa falskaa joko selästä tai lahkeesta. Sen verran olemme vahingosta viisastuneet, että pidämme sängyssämme pyyhettä neidin alla kun hän siinä aamuisin nukkuu. (nukkuu siis öisin omassa sängyssään). Pyyhe on myös alla esim. hänen ollessa sohvalla.. Monet vaatteet ja pyyhkeet siis ovat menneet kyseisen asian takia pyykkiin.
Jos jotain hyvää asiasta haluaa hakea, niin se on neidin "en-minä-ole-mitään-tehnyt"-ilme sen jälkeen, tulee se sitten läpi tai ei.

"univaikeudet" vain jatkuu

Nyt kun ollaan päästy iltaisista ilmavaiva-itkuista niin nukkumaanmeno on alkanut tökkimään. Päivisin ei nukuta ja illalla ollaan sitten niin väsyneitä, että nukutaan vasta tunnin-puolentoista tunnin kitinän jälkeen. Kuinka kauan näiden viidentunnin yöunien kanssa jaksaa?!

Miksi äideiltä vaaditaan liikaa?! Ajatellaan, että äitien pitää olla täydellisiä, ja hoitaa kaikki mallikelpoisesti. Eihän kukaan voi jatkuvasti olla mikään yli-ihminen. Minullekin on jo tullut huono-äiti-syndrooma, vaikka kuinka olen yrittänyt sitä välttää. Onko oikein viedä 2,5 kuukautinen vauva jo hoitoon vieraalle (tässä tapauksessa isoäidille), kun kyse on yhdestä päivästä ja noin 5 tunnista.. Jotkut olisivat sitä mieltä, ettei missään tapauksessa. Minä olen sitä mieltä, että parempi viedä vauva muutamaksi tunniksi hoitoon, että äiti ja isä saa hieman aikaa kahdestaan. Parempi pieni aika hoidossa ja virkeät vanhemmat, kuin koko ajan kotona ja huonotuuliset vanhemmat. No joo, hieman kärjistettyä.. Näin varhaisessa vaiheessa se taitaa olla kovempi paikka vanhemmille kuin lapselle kun ei ole vielä vierastusikää..

Ja kun tarkemmin ajatellaan, niin joka asiasta saisi huonon omantunnon lapsen suhteen jos rupeaisi kaikkea miettimään. Eikös se ole niin, että on yhtä monta tapaa kuin on perheitäkin.

Kun nukkumatti ei tulekaan

Neitimme on kieltämättä ollut kovinkin kiltti tapaus ja antanut meidän vanhempien useimmiten nukkua yöt suht hyvin. Eilinen päivä ei mennyt sitten ollenkaan niin kuin normaalisti. Eilisen päivän hän oli oikea The Tapaus. Hän heräsi normaalisti aamuviideltä, ja söi. Vaan ei nukahtanutkaan sen jälkeen vaan pälläili hereillä melkein puoli kahdeksaan, jolloin nukahti. Eipä siinä itse enää saanut heti unta. Hän heräsi taas yhdeksältä. Iltapäivä kolmelta hän meni päiväunilleen ja heräsi kahden kolmen tunnin päästä kuten ennenkin. Seuraava nukahtaminen sattuikin sitten olemaan yöunille, mutta vasta yhden aikaan yöllä! Kahdeksan jälkeen illalla saatiin siis kuunnella valitusvirsiä. Ei siis kunnon itkua ilmavaiva-tyyliin (joita myös kyllä illalla oli hetken aikaa, ehkä noin vartin-puolituntia), vaan jatkuvaa kitinää. Kunnon huuto/kirkumis kohtiakin konsertissa oli. Neitimme kun ei siedä yhtään sitä jos häneen kosketaan "väärin" kun on juuri herännyt tai on väsynyt. "Väärin" koskettaminen voi olla tilanteesta riippuen lähestulkoon ihan mitä vaan, Peppulle hellästi taputtamista, mahalleen lattialle laittamista, päähän koskettamista jne. Tulipa siinä miehenkin kanssa muutama sana sanottua huutamalla toisillemme kun kello oli jo yli puolenyön.. No, loppujen lopuksihan tuo nukahti tissille.

Siitä puheenollen, voi olla aika vieroittaminen kun tissittely alkaa loppumaan. Miten saada sitten prinsessa nukkumaan kun ei ole tissiä saatavilla..

Tavaroita on moneen lähtöön vauvaperheessä

Olen pannut merkille näinä parina kuukautena, että on asioita jotka helpottavat kovasti elämää. Asioita, joita ei lapsettomana tullut edes ajatelleeksi. Luultavasti juuri siksi kun ei ollut niitä lapsia. Ja on asioita, jotka olisivat saaneet jäädä hankkimatta.

Minun elämäni on pelastanut sellaiset kaksi asiaa kuin kantoreppu ja sitteri.
Sitteri vapauttaa äidin menemään mm. "rauhassa" vessaan ja tekemään muita lyhyitä askareita silloin kun isä ei ole paikalla.
Kantoreppu taas on antanut ihanan mahdollisuuden käydä kävelyillä, ja muutenkin ulkoilla. Ja neitikin tykkää siitä ainakin melkein aina. Huono puoli vaan on hartiakipu, joka joskus repun kantamisesta tulee, hartiani kun on välillä muutenkin jumissa.

Ihan turhakkeitakin sitten nurkista löytyy tilaa viemästä. Kantoliinaa ei ole tullut kertaakaan käytettyä. Ja vaunujakin vain noin nelisen kertaa kävelyillä ja nukkumiseenkin vain muutamia hassuja kertoja. Neitimme kun vihaa moista kapistusta yli kaiken.. Jokaikinen kerta kun hänet vaunuihin laittaa, niin huuto alkaa melkeinpä samantein. Nukkumiseenkaan ne eivät kelpaa. Hän kun nukahtaa melkeinpä vallan vain tissille, ja kun yrittää nostaa vaunuihin ulos nukkumaan, ja kun itse pääsee sisälle niin vaunut jo heiluu ja neiti on hereillä.

Ja on asioita, joista luulen olevan korvaamaton apu tulevaisuudessa. Nimittäin rattaista ja toimivasta ompelukoneesta. Ompelukone on jo nyt ollut tarpeen, kun yhdessä bodyssa oli kainalossa reikä jo yhden käyttökerran jälkeen. Kuinkakohan monta kertaa sitä vielä joutuu neidin vaatteita korjailemaan tulevaisuudessa..

Uuteen blogiin

Neitimme syntyi jo toukokuussa, joten tämä uuden blogin aloitus venyi ja venyi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. Nimesin tämän blogin "ensimmäiseksi vuodeksi" ettei tällekin kävisi köpelösti ja jatkaisin täällä vielä silloinkin kun neitimme on jo täyttänyt vuoden.