Päiviä

Neiti on oppinut jo tulemaan sohvalta itse alas. Eipä ole enää kauan kun hän on jo vuoden vanha. Ei sitä enää edes muista millaista oli kun hän oli vain viikkojen ikäinen.

2 viikon päästä alkaa opiskelut. Hieman olen ollut huolissani siitä, että joutuu olemaan vanhempien luona useammankin yön viikossa. Olen asunut siellä, jopa samassa huoneessa ja samassa sängyssä kymmenisen vuotta. En vain ole yöpynyt siellä 3,5 vuoteen.

Ristiriitaiset tunteet on siitä, että ei ole tuon miehen kanssa koko aikaa. Hieman se tuntuu oudolta, koska toiseen on jo niin tottunut. Toisaalta taas on ihanaa, koska menee hiukan huonosti. En tiedä onko sekin meidän tilanteen syytä, että jo pienen ruoka määrän jälkeen on paha olo. Tätä on kyllä esiintynyt jo ennen meidän yhteen muuttoakin.

Meidän neiti söi maanantaina elämänsä ensimmäisen kerran lihaa, jos se nyt ylipäätään on mikään saavutus. (Itselläni tämän kyseisen raaka-aineen käyttö rajoittuu normiviikolla muutamaan hassuun kertaan, ja silloinkin määrä vastaa kärpäsen kakkaa. Kasvissyöjäksi siis en itseäni voi sanoa, mutta pitääkö ylipäätään ihmisiä luokitella syömisiensä mukaan. Ja miksi ei kukaan koskaan puhu lihansyöjistä?!).
Eilen taas neiti sai kaurapuuroa iltapalaksi ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvin upposi siihen nähden, että hänellä tämä ilta syöminen on aina työn ja tuskan takana, ritinää ja heilumista koko ruokahetken ajan. Ja se ei ole kiinni ajasta jolloin ruoka tarjotaan, liian vähän nukkumisen syyksi laitetaan tuo iltakitinä.

Neiti myös on laitettu iltatoimien jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan nyt muutamana iltana, ja joka kerta neiti on nukahtanut vartin sisään tai ainakin jäänyt sänkyynsä hiljaa eikä ole nykäissyt tuttiaan pois suusta. Tuttia osataan jo imeä ilman, että se tippuu heti pois. Mutta nykyään se on heti otettava itse pois suusta ja laitettava itse takaisin, poikkeuksetta väärin päin jolloin neitiä alkaa ottamaan päähän ;)

Miehen piti mennä huomenna neidin kanssa neuvolaan, ja kuinkas ollakaan minähän sinne sitten joudun. Mies ei halua julkisesti olla isänä. Syitä siihen löytyy kyllä häneltä muutamia, mutta en ole kuullut vielä mitään uskottavaa. Että tällaisen miehen minä olen itselleni valinnut! Enpä olisi hänestä uskonut. Vähemmästäkin sitä menisi halut pitää yllä parisuhdetta. Näillä näkymin kun hän ei taida sitten meidän kanssa tosissaan olla. Pisteet vain sille ex-vaimolle, joka sai lapsilleen kunnon isän. Tosin samainen nainen ihmetteli miten mies nyt tällaisessa tilanteessa on, koska ennen vannoi ettei halua lisää lapsia. Katkera en tälle ex-naiselle ole, mutta itseeni kovin pettynyt kun arvioin miehen NIIN väärin.

Neiti on oppinut liikuttamaan itseään, eteenpäin, taaksepäin, sivuttain, ympäri.. Metrin jaksaa neitimme viuhtoa sitten mennäänkin vain ympyrää.

Paljon ei ole ollut sanomista, ei fiilistä eikä aikaa tarinoida tästä meidän arjesta. Miehen kanssa ollaan selvitelty välejä (lue riidelty). Ensimmäistä kertaa koko neljän vuoden aikana me olemme riidelleet niin, että molemmat huutavat. Mies ei ennen ole korottanut näin ääntään eikä repinyt asioita menneisyydestä, asioita jotka ovat ottaneet häntä meidän suhteen aikana päähän. Mikä siinä on kun saadaan ensimmäinen lapsi niin aletaan selvittelemään sitä kaikkea paskaa mikä on ollut ja mitä on?!