Pitkästä aikaa taas täällä!!

Eipä ole ollut taas vähään aikaan aikaa päivitellä. Miehen kanssa menee aina vaan huonosti. Kävin englannin kuunteluissa tiistaina. Neiti on nukkunut flunssan jälkeen tosi hyvin, verrattuna sitä edeltävään aikaan. Öisin ei juuri heräile ja iltaisin menee hyvin nukkumaan. Menen takaisin opiskelemaan huhtikuussa, noin kolmeksi tunniksi per kerta 3-4 iltana viikossa. Asumme vain niin kaukana eikä minulla ole ajokorttia, niin menemme neidin kanssa niiksi 3-4 päiväksi viikossa vanhempieni luokse. Eipä sitä olisi uskonut ikinä, että "muuttaa" takaisin kotiin 23 vuotiaana perheellisenä. Nyt tuntuu, että se on ainoa ratkaisu myös parisuhteen kannalta. Kaksi kertaa viikon sisällä olen myös harkinnut täältä pois muuttoa, talous ei vain valitettavasti anna siihen mitään mahdollisuutta.

Hyvästi hyvät unet

Eipä kauaa kestäneet nuo neidin hyvät (yö)unet. Nykyään on vaikeaa saada häntä nukkumaan, ja öisin on noustava noin parin tunnin välein antamaan tuttia. Päivisin noiden unien suhteen on vaihtelevampaa, joko menee tosi hyvin (nukahtaa kävelyn aikana rattaisiin ja nukkuu 3 tuntia) tai huonosti (nukahtaa kyllä mutta herää puolentunnin päästä, ja ne on ne neidin päiväunet sitten siinä). Olemme nyt olleet vanhempieni luona aika usein päivisin, siellä se nukkuminen vasta vaikeaa on, kun on nukuttava sisällä. Hän saattaa huutaa/kitistä tunninkin ja nukkuu sitten puolituntia. Sama homma se on kotonakin jos yrittää nukuttaa sisälle.

Miehen sukulaisella on nyt hieman yli vuoden ikäinen lapsi. Ollessamme loppuvuodesta hänen synttäreillään hän oli silloinkin vielä sellainen, että kesti olla hereillä päivisin korkeintaan 3-4 tuntia. Oi kun meidänkin ipana olisi ollut edes joskus sellainen, että olisi nukkunut kahdet päiväunet..

Olemme vähän ajatelleet miehen kanssa, että menisimme kesällä viikoksi johonkin matkalle (Suomeen, koska tuntuu, että jo kotimaassakin pienen lapsen kanssa matkailu on "hankalaa"). En vaan tiedä mitäköhän siitäkin sitten mahtaa tulla, koska riitelemme nykyään jatkuvasti. Siellä sairaanhoitajalla olen käynyt vasta kaksi kertaa, mutta se on hieman auttanut minua ymmärtämään tilannetta. On helpottavaa kun voi puhua jollekin omista asioistaan. Olisi vaan todella ihana juttu, jos voisi miehellekin puhua jostain. Sitä ei itseään tunne kovinkaan arvostetuksi saatika sitten rakastetuksi, kun toinen ei kuuntele. Aina tulee riitaa jo siitä kun hän ei kuuntele minun juttuani loppuun asti, vaan alkaa jotenkin selittelemään/ puhumaan siitä miten "asia ei ole niin". Eniten ottaa päähän se kun hän aina sanoo että "Älä usko kaikkea mitä lehdessä/netissä lukee". Hän kun sanoo sen AINA kerron minä hänelle sitten mitä tahansa mitä olen lukenut jostain, vaikka vain totean asian.
Onko kaikki miehet tällaisia, vai olenko minä törmännyt harvinaisen hankalaan tapaukseen?
On välillä raskasta kun ei voi puhua mistään toisen kanssa ilman, että siitä tulee sanomista.

Olimme eilen katsomassa kahta koiraa vanhempieni luona. Vanhempi on siellä ollut hoidossa kerran pari vuodessa noin viikosta kolmeen kerralla. Toinen noista koirista on ekaa kertaa hoidossa, hän kun on kuukauden ja päivän vanhempi kuin meidän neiti.
Kyllä neidin kelpasi naureskella kun oli sylissä tarpeeksi ylhäällä, mutta jos istuttiin ja koira tuli metriä lähemmäs niin jopa tuli sydäntäsärkevä itku/huuto. Sama tapahtui kun toinen koirista nuolaisi neidin kättä.

Olemme kutsuneet neitiä kaikenlaisilla lempinimillä, ja nyt kun olisi jo aika kutsua häntä ihan sillä omalla nimellä niin ei se olekaan enää helppoa.
Mutta jos ei se ala kohta luonnistua, niin neiti alkaa pian luulemaan, että hänen nimi on esim. Biis tai Kalju-Kaaleppi ;)
No eipä tuota kalju-Kaaleppia ole viljelty ikinä kauheasti, lähinnä silloin kun neiti oli pieni eikä hiuksia ollut nimeksikään. Tuo Biis taas on tullut siitä kun hänen nimensä alkaa B kirjaimella, ja on lyhyempi kuin hänen oma nimensä.

Meidän neiti söi maanantaina elämänsä ensimmäisen kerran lihaa, jos se nyt ylipäätään on mikään saavutus. (Itselläni tämän kyseisen raaka-aineen käyttö rajoittuu normiviikolla muutamaan hassuun kertaan, ja silloinkin määrä vastaa kärpäsen kakkaa. Kasvissyöjäksi siis en itseäni voi sanoa, mutta pitääkö ylipäätään ihmisiä luokitella syömisiensä mukaan. Ja miksi ei kukaan koskaan puhu lihansyöjistä?!).
Eilen taas neiti sai kaurapuuroa iltapalaksi ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvin upposi siihen nähden, että hänellä tämä ilta syöminen on aina työn ja tuskan takana, ritinää ja heilumista koko ruokahetken ajan. Ja se ei ole kiinni ajasta jolloin ruoka tarjotaan, liian vähän nukkumisen syyksi laitetaan tuo iltakitinä.

Neiti myös on laitettu iltatoimien jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan nyt muutamana iltana, ja joka kerta neiti on nukahtanut vartin sisään tai ainakin jäänyt sänkyynsä hiljaa eikä ole nykäissyt tuttiaan pois suusta. Tuttia osataan jo imeä ilman, että se tippuu heti pois. Mutta nykyään se on heti otettava itse pois suusta ja laitettava itse takaisin, poikkeuksetta väärin päin jolloin neitiä alkaa ottamaan päähän ;)

Miehen piti mennä huomenna neidin kanssa neuvolaan, ja kuinkas ollakaan minähän sinne sitten joudun. Mies ei halua julkisesti olla isänä. Syitä siihen löytyy kyllä häneltä muutamia, mutta en ole kuullut vielä mitään uskottavaa. Että tällaisen miehen minä olen itselleni valinnut! Enpä olisi hänestä uskonut. Vähemmästäkin sitä menisi halut pitää yllä parisuhdetta. Näillä näkymin kun hän ei taida sitten meidän kanssa tosissaan olla. Pisteet vain sille ex-vaimolle, joka sai lapsilleen kunnon isän. Tosin samainen nainen ihmetteli miten mies nyt tällaisessa tilanteessa on, koska ennen vannoi ettei halua lisää lapsia. Katkera en tälle ex-naiselle ole, mutta itseeni kovin pettynyt kun arvioin miehen NIIN väärin.

Päivät kuin toistensa kopiot

Hiljaiseloa täällä edelleen. Päivät menee samalla kaavalla: aamulla heräillään klo.8-9.30, sitten on vuorossa äidin aamupala ja neidin aamutoimet. Kymmenen ja puoli kahdentoista välillä neiti syö, jonka jälkeen lähdemme kävelylle. Kotiin tultua neiti tissittelee jonka aikana/jälkeen hän joko nukahtaa päiväunille tai sitten ei. Kolmen ja neljän välillä syömme "välipalaa". Jos hän nukkui aikaisemmin, niin sen jälkeen seurustelemme. Jos taas ei nukkunut niin tässä vaiheessa joko nukumme päiväunet väkisin kauan kestävien huutojen kera, tai jätämme kokonaan päiväunet nukkumatta (tässä tapauksessa hän on nukkunut aikaisemmin päivällä n. puolisen tuntia). Illalla kahdeksan maissa hän syö iltapalaa, vaihdetaan vaipat ja tissitellään puolesta tunnista tuntiin, jonka jälkeen hän nukahtaa yöunille. Nukkumisen ajankohta vaihtelee puoli yhdeksän ja puoli kymmenen välillä. Jos päivä on mennyt hyvin ja päiväunet ovat kestäneet pari tuntia ja ne on nukuttu viimeistään neljältä, niin neiti simahtaa melkeinpä tasan yhdeksältä.
Päiväohjelma on jotakuinkin sama, vaikka kävisimme porukoiden luona kylässä tai muuten kaupungissa. Silloin tietenkin vain kävely jää päivästä pois..

Mitään omaa en ole vieläkään ehtinyt tekemään. Neidin huoneen verho-projektikin jäi kesken. Ompelin yhden verhon, ja koska ikkuna siellä on niin kapea, että yksi verho riittää auki vedettynä peittämään koko ikkunan, niin jäihän sitten tuo toinen verho kokonaan ompelematta. Inspiraatiota odotellessa.