Neiti on alkanut pyörimään sängyssään. Illalla mennään suht helposti nukkumaan omaan sängyyn, mitä nyt pitää pitää neiti edes vähän aloillaan ettei a.) tuttia revitä itse suusta ja b.) olla jatkuvasti mahallaan pää pystyssä huutelemassa. Ihan heti neidin nukahdettua ei enää voi mennä esim. suihkuun, koska mitä luultavammin neiti on ainakin muutaman kerran sängyssä vatsallaan ja silloin tulee kauhea huuto. Pitää olla ainakin tunti valmiudessa nukahtamisen jälkeen, että neitiä pääsee mahd. nopeasti auttamaan ahdingossa. Valitettavasti hän joskus pelästyy kun menee pimeässä siirtelemään, varsinkin kun neiti on vielä puoliunessa. Silloin on pakko ottaa syliin ja "heilutella" vähän ennen kuin uskaltaa laittaa takaisin sänkyyn.

Tänään tapahtui neidin päiväunille menolla ihme. Tissiteltiin siinä meidän sängyllä, neiti päästi tissistä irti ja minä nousin laittamaan tyynyjä hänen taakseen, ettei tipu vahingossa sängystä. Neiti tietenkin heräsi siihen, laitoin hänelle tutin suuhun ja lähdin huoneesta pois kun ei tehnyt elettäkään ottaakseen tuttia pois suusta. Menin vähän ajan päästä katsomaan, niin siellä neiti lutkutti tuttia ja katseli verhoja. Noin vartin päästä tein toisen vierailun ovella ja neiti oli kääntänyt päänsä seinään päin, tutti oli tiputettu suusta ja neiti NUKKUI! Ikinä ennen ei päiväunille ole nukahdettu ilman huutoa eikä varsinkaan yksin.

Lakkiaisistani tulikin sitten oikea "perheriita". Minä olin ajatellut pitää kahvitilaisuuden vain porukoille ja veljelle ja mahdollisesti hänen lapsilleen. No äitini soitti eilen ja sanoi myös tätini perheineen ja isoäitini tulevan juhliin. Äitini ja tätini ei tule toimeen keskenään, joten on sanonut äidilleen ettei samaan asuntoon siskonsa kanssa tule. Mieheni ei taas suostu tulemaan omien sanojensa mukaan mihinkään "kissanristiäisiin joihin tulee sukulaisia", ei minun eikä omien sukulaistensa juhliin. No, mieheni ei sitten ole tulossa. Itse en osaa olla mitään mieltä äitini ja tätini riidoista, mutta isoäitini haluan juhliini. Hän taas ei yksin pääsisi tänne asti toiselta puolelta Suomea, joten hänen ainoa mahdollisuutensa on tulla tätini ja hänen perheensä kanssa.
En haluaisi niin paljon porukkaa tänne meille, koska meillä on kaneja jotka eivät siedä kauheasti melua. Porukoiden luona kahvitilaisuuden pitämisestä on varmaan turha edes haaveilla, koska on tämä riitatilanne. Koita tässä sitten olla kaikille tasapuolinen, ja ennen kaikkea ajatella eniten itseäni koska omat juhlani kerta ovat.

Jotain on todistettavasti tehty täälläkin

Kaikkea se lapsen omaaminen (onko tuo joku sana?) tuottaa. Tämmöiset hanskat tuossa väänsin yksi päivä meidän neidille. Jotain teki mieli tehdä, enkä sitten keksinyt mitään muuta. Kyseistä hommaa en ole harrastanut sitten yläasteen, joten lopputuloskin on sitten sen näköinen. Virkkaus ja ompelu sujuu minulta näköjään edelleenkin paremmin. Toisaalta jos jaksaisi vääntää noita enemmänkin, niin kai se alkaisi sujumaan. Luonteeni vaan sattuu olemaan noiden käsitöiden suhteen sellainen, että jos ei kerralla onnistu niin annan koko p´skan olla..

Tauteilua ja uusia mittoja

5kk neuvolassa oltiin eilen.

Tämän hetken luvut:

-65,8cm (pituus)
-7690g (elopaino)
-43,2cm (pipo)

Rokotuskin saatiin, ja ehkä siitä johtuen oli varsinainen kitinäilta. Ja päiväuniakin nukuttiin vain tunti koko päivänä.

Yöllä heräsin kamalaan vatsakipuun. Ei auttanut kuin kiirehtiä vessaan. Yläpäästä ei tullut mitään, vaikka huono olo olikin, mutta vatsa oli sitten sitäkin löysempi. Tämä päivä kuitenkin on ollut hyvä. Mikä mahtoi sitten olla syynä öiseen "vatsatautiin".

Meidän neiti söi maanantaina elämänsä ensimmäisen kerran lihaa, jos se nyt ylipäätään on mikään saavutus. (Itselläni tämän kyseisen raaka-aineen käyttö rajoittuu normiviikolla muutamaan hassuun kertaan, ja silloinkin määrä vastaa kärpäsen kakkaa. Kasvissyöjäksi siis en itseäni voi sanoa, mutta pitääkö ylipäätään ihmisiä luokitella syömisiensä mukaan. Ja miksi ei kukaan koskaan puhu lihansyöjistä?!).
Eilen taas neiti sai kaurapuuroa iltapalaksi ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvin upposi siihen nähden, että hänellä tämä ilta syöminen on aina työn ja tuskan takana, ritinää ja heilumista koko ruokahetken ajan. Ja se ei ole kiinni ajasta jolloin ruoka tarjotaan, liian vähän nukkumisen syyksi laitetaan tuo iltakitinä.

Neiti myös on laitettu iltatoimien jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan nyt muutamana iltana, ja joka kerta neiti on nukahtanut vartin sisään tai ainakin jäänyt sänkyynsä hiljaa eikä ole nykäissyt tuttiaan pois suusta. Tuttia osataan jo imeä ilman, että se tippuu heti pois. Mutta nykyään se on heti otettava itse pois suusta ja laitettava itse takaisin, poikkeuksetta väärin päin jolloin neitiä alkaa ottamaan päähän ;)

Miehen piti mennä huomenna neidin kanssa neuvolaan, ja kuinkas ollakaan minähän sinne sitten joudun. Mies ei halua julkisesti olla isänä. Syitä siihen löytyy kyllä häneltä muutamia, mutta en ole kuullut vielä mitään uskottavaa. Että tällaisen miehen minä olen itselleni valinnut! Enpä olisi hänestä uskonut. Vähemmästäkin sitä menisi halut pitää yllä parisuhdetta. Näillä näkymin kun hän ei taida sitten meidän kanssa tosissaan olla. Pisteet vain sille ex-vaimolle, joka sai lapsilleen kunnon isän. Tosin samainen nainen ihmetteli miten mies nyt tällaisessa tilanteessa on, koska ennen vannoi ettei halua lisää lapsia. Katkera en tälle ex-naiselle ole, mutta itseeni kovin pettynyt kun arvioin miehen NIIN väärin.

Löytyi, se löytyi!!

Minä löysin lakkiaisiini hameen. Ensimmäisestä kaupasta jossa sovitin jotain ja se on vielä kaiken lisäksi kokoa 38! Mutta mitään muuta en sitten löytänytkään ja mahani on hameen kanssa aivan järkyttävän näköinen, kuin olisi vieläkin loppumetreillä raskaana. Ei auta siis kuin armoton kuukauden laihdutus kuuri, ja uudestaan ostoksille. Stressi ja paniikki on kuin pois pyyhityt kun löysin edes sen hameen.

Toinen järkytys tuli sovituskopissa. Olenko vieläkin todella näin iso. Ei imarellut sovituskopin valot eikä kokovartalo peilit minun kroppaani. Olimme myös kaverini kanssa samassa sovituskopissa (tiedän, niin teiniä), hän taas oli niin hyvännäköinen, laihtunut sitten viime näkemisen. Kovasti olen iloinen hänen puolestaan (vaikka ei ennenkään ole ollut mitenkään lihava), mutta se sai minut vain entistä enemmän yrittämään. Jo ennen raskautta lihoin 10 kiloa, ja raskauden aikana toiset 10. Raskauskilot ovat hävinneet, mutta miten se kaikki jäljellä oleva on siirtynytkään tuohon mahan kohtaan.. Jos ei olisi lakkiaisia, niin olisin luovuttanut jo aikapäiviä sitten tämän timmiin kuntoon tulemisen (lue normaaliin kokoon)

Äiti pääsee tuulettumaan

Pahoinvointia ei ole enää ollut, joten kaipa tuo oli jonkunmoista mahavaivaa vain. Yksi sukulainen kävi pikaisesti käymässä tuon kyseisen päivän jälkeen, ja kertoi hänellä olleen mahatautia muutamana päivänä. Että kaipa sitä on sitten ollut liikkeellä.

Pääsen huomenna ystävän kanssa shoppailemaan. Neiti menee hoitoon siksi aikaa vanhemmilleni, ja mies töihin. Saas nähdä kuinka v:mäisin fiiliksin tullaan takaisin kotio. Tarkoitus kun on mennä katsomaan jonkun näköistä mekkoa/muuta juhlavaatetta joulukuussa häämöttäviin lakkiaisiini. Kaikennäköisten vaatteiden ostaminen kun on muutenkin niin vaikeaa, kun on vain 160cm pitkä eikä niin laiha mille nuo vaatteet nyt yleensä on suunniteltu. Onko kaikki vaatteet todellakin suunniteltu melkeinpä tasapaksuille tikuille tai vastaavasti noille "plus-naisille"?! Nyt kun tuota mahaakin on vielä jäljellä raskaudesta, niin ahdistaapi jo nyt. En varmasti löydä mitään tarpeeksi juhlavaa ja ennen kaikkea hyvin istuvaa vaatetta..

Neitimme on taas nukkunut muutamia kertoja jopa 7 tuntia putkeen, mitä nyt aamuyöstä noin tunnin välein herään niihin hänen uniääntelyihin.

Täällä ollaan jo 5 kuukautta vanhoja

Mies lähti aamusella töihin, neiti tietenkin heräsi samaan aikaan. Siinä sitten mentiin vaipan vaihdolle, minä söin porkkanan, syötin neidille sosetta ja mentiin sitten makuuhuoneeseen tissille. Eipä neiti tissiä huolinut. Mutta minun oli pakko nousta, laittaa neiti pinnasänkyyn ja mennä kiireellä vessaan. Oksetti, loppujen lopuksi kuitenkaan mitään ei tullut. Siinä sitten mietin, että mitäs tämä oikein on. En ole oksentanut oikeastaan yli viiteen vuoteen, vain kerran migreenin takia ja silloin raskaana ollessa. Eilen maha myös oli hieman sekaisin. Olenkohan jotenkin kipeä vai sittenkin..?! Neitimme täytti tänään 5 kuukautta ja minä mietin mahdanko olla raskaana.. Mikä painajainen!! Mahdollisuus siihen tietenkin on, menkat ovat tulleet jo kaksi kertaa imetyksestä huolimatta ja jotain mekin olemme touhunneet muutamia kertoja, ja yllätys yllätys ehkäisyä ei ole tullut käytettyä. Hämää tuo oksettava olo, koska usein olevasta huonosta olosta huolimatta minua ei juuri koskaan okseta. Mutta kaipa tämäkin asia joskus selvinnee!

P.S Näin viime yönä unta, että muutin täältä pois!

Päivät kuin toistensa kopiot

Hiljaiseloa täällä edelleen. Päivät menee samalla kaavalla: aamulla heräillään klo.8-9.30, sitten on vuorossa äidin aamupala ja neidin aamutoimet. Kymmenen ja puoli kahdentoista välillä neiti syö, jonka jälkeen lähdemme kävelylle. Kotiin tultua neiti tissittelee jonka aikana/jälkeen hän joko nukahtaa päiväunille tai sitten ei. Kolmen ja neljän välillä syömme "välipalaa". Jos hän nukkui aikaisemmin, niin sen jälkeen seurustelemme. Jos taas ei nukkunut niin tässä vaiheessa joko nukumme päiväunet väkisin kauan kestävien huutojen kera, tai jätämme kokonaan päiväunet nukkumatta (tässä tapauksessa hän on nukkunut aikaisemmin päivällä n. puolisen tuntia). Illalla kahdeksan maissa hän syö iltapalaa, vaihdetaan vaipat ja tissitellään puolesta tunnista tuntiin, jonka jälkeen hän nukahtaa yöunille. Nukkumisen ajankohta vaihtelee puoli yhdeksän ja puoli kymmenen välillä. Jos päivä on mennyt hyvin ja päiväunet ovat kestäneet pari tuntia ja ne on nukuttu viimeistään neljältä, niin neiti simahtaa melkeinpä tasan yhdeksältä.
Päiväohjelma on jotakuinkin sama, vaikka kävisimme porukoiden luona kylässä tai muuten kaupungissa. Silloin tietenkin vain kävely jää päivästä pois..

Mitään omaa en ole vieläkään ehtinyt tekemään. Neidin huoneen verho-projektikin jäi kesken. Ompelin yhden verhon, ja koska ikkuna siellä on niin kapea, että yksi verho riittää auki vedettynä peittämään koko ikkunan, niin jäihän sitten tuo toinen verho kokonaan ompelematta. Inspiraatiota odotellessa.

Että näin

Eilen aamuyöstä vaipanvaihdon jälkeen menin vessaan ja jätin neidin keittiön matolle selälleen. Vatsalleen kääännyttiin melkeinpä samantein kuten yleensä, mutta kun tulin vessasta ja käänsin selkäni niin kuului "kops" ja neiti oli kääntynyt takaisin selälleen. Jotain kehitystä siis täälläkin ;)

Yöt on mennyt ihan mukavasti lukuunottamatta viime yötä, tissillä oltiin taas kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna. Päiväunille mennään edelleen huutojen kera, varsinkin jos iskä yrittää nukuttaa. Muutama poikkeus on tosin ollut, jotka ovat antaneet jotain toivoa siitä että joskus tulee aika jolloin tämäkin helpottuu.

Saako pienen lapsen äiti tuntea vetoa toiseen mieheen?! Saa tai ei niin joka tapauksessa niin on käynyt, ylpeä en siitä ole, mutta mitä sitä tunteilleensa voi. Ja kun oma mies vielä pihtaa.. Mitään aikomusta kuitenkaan ei ole pettää. V´tuttaa vaan kun mitään hellyyttä saatika sitten muuta ei tässä suhteessa saa.. En varmaan ole maailman ainoa nainen tässä tilanteessa, mutta ei se paljoa lohduta..

Aina ei voi voittaa!!

Tänään on taas ollut "niitä päiviä"! Rakas neitimme nukkui 40 minuutin päiväunet ja nukahti juuri äsken yöunille kauhean huudon kera. Nukahti siis tunti myöhemmin kuin normaalisti. Tunti kuulostaa pieneltä ajalta, mutta ei tunnu siltä melkeinpä koko päivän valvoneen vauvan kanssa oltua. Kyllä taas v´tutti! "Taas ja taas", harvemminhan näitä päiviä tulee kun ottaa näin paljon päähän tämä nukkumistouhu. Parempia aikoja odotellessa siis.. Joku keino on vaan keksittävä, että edes yhdet päiväunet tulisi nukuttua!!

Jotain positiivista tässäkin päivässä: sain kerrankin puhuttua miehen kanssa siitä juomisesta. Vaikka ei mihinkään tulokseen tultukaan (hän ei vastannut juuta eikä jaata mihinkään suuntaan ja vaihtoi puheenaihetta, mihinkäs muuhun kuin raha-asioihin. Ja mitenköhän se liittyy kyseiseen asiaan?), niin olen helpottunut että sain sanottua asiasta edes jotain.. Minulle kun tämä puhuminen vaikeista asioista ei ole koskaan ollut helppoa.

Neiti on oppinut liikuttamaan itseään, eteenpäin, taaksepäin, sivuttain, ympäri.. Metrin jaksaa neitimme viuhtoa sitten mennäänkin vain ympyrää.

Paljon ei ole ollut sanomista, ei fiilistä eikä aikaa tarinoida tästä meidän arjesta. Miehen kanssa ollaan selvitelty välejä (lue riidelty). Ensimmäistä kertaa koko neljän vuoden aikana me olemme riidelleet niin, että molemmat huutavat. Mies ei ennen ole korottanut näin ääntään eikä repinyt asioita menneisyydestä, asioita jotka ovat ottaneet häntä meidän suhteen aikana päähän. Mikä siinä on kun saadaan ensimmäinen lapsi niin aletaan selvittelemään sitä kaikkea paskaa mikä on ollut ja mitä on?!