Tänään oli neidin neuvola. Painoa on tullut viime kerrasta alle 300g, paino on nyt 7970g. Pituus jäi epäselväksi, neiti kun veti koko ajan itsensä ihan kippuraan ;)

Minä sain ajan lääkärille tammikuun loppuun, neidin lääkäriajan perään. Mistään masennuksesta ei ollut puhetta, mutta tein rasti-ruutuun-mieliala-testin, joka näytti että jotain apua ehkä pitäisi saada. Tuolta lääkäriltä saan reseptin mielialalääkkeisiin, jos silloin siltä näyttää että niistä olisi jotain hyötyä. Lisäksi sain kaksi numeroa, toisen psykologille ja toisen psykiatriselle sairaanhoitajalle. Ajattelin tuolle psykologille huomenna soittaa (soittoaikakin on sopivasti ennen kuin tuon sairaanhoitajan). Neuvolantäti hänen numeronsa antoi, mutta netistä katsoin soittoajan ja siinä oli, että ottavat vastaan ensisijaisesti lapsia, nuoria ja perheitä. No, mikä nyt katsotaan siellä nuoreksi ihmiseksi (itse täytän alkuvuodesta 23). Jos eivät huoli minua sinne niin soitan psykiatriselle sairaanhoitajalle. (Hän kuuleman mukaan ottaa vastaan aikuisia).

Pitkä odotus on palkittu

Neitipä yllätti jouluaattona, hän nimittäin sai ensimmäisen hampaansa. Juuri kun olin edellisenä päivänä sanonut, ettei saatu sitten hampaita jouluksi.

Jouluaatto meni suht hyvin, vain miehen, neidin ja lemmikkien kesken. Aattopäivänä kimpaannuin miehelle taas ilman syytä ja toisella karvakorvistamme on nyt maha löysällä. (Mitään normaalista poikkeavaa emme hänelle kyllä antaneet, vain yhden "herkkupötkön" josta on joskus ennenkin saanut löysän vatsan. On raukka niin herkkävatsainen, aivan erimaata kuin kaverinsa :)

Nyt ei TODELLAKAAN voi ymmärtää

Hieman on ehkä epätodellinen olo. Yksi serkuistani on nyt kuollut. Hän oli luultavasti ollut tappelussa, mutta joka tapauksessa häntä oli puukotettu ja oli kuollut myöhemmin sairaalassa. Ikää hänellä oli vasta vähän yli 30-vuotta. Oikeastaan missään tekemisissä emme ole olleet, mutta kamalaa tämä on silti. Kaikenlaistahan sitä tapahtuu, mutta ei sitä silti uskoisi ikinä lähipiiriin tapahtuvaksi mitään näin kamalaa. Ihan turha kuolema tämäkin oli. On tähän vuoteen nyt mahtunut sitten yksi vakava moottoripyöräonnettomuus ja kaksi kuolemaa. On siinä yhteen sukuun ihan tarpeeksi. Kyllä nyt meni ne vähätkin joulun juhlimis halut.

Kun ei ymmärrä

Mikään ei ole muutamaan viikkoon, kuukauteen oikein kiinnostanut. Sanoin aamulla tuosta miehelle ja sanoin, että pitäisi varmaan kertoa neuvolassa (joitain pieniä masennuksen oireitakin on ollut), että jos vaikka jotain apua saisi ennen kuin todella se kunnon masennus iskee. Mies tietenkin otti heti itseensä, ja alkoi selittämään jotain siitä miten vika on hänessä ja/tai meidän suhteessamme. Ja sanoipa hän vielä, että pitää nyt vain elää normaalia arkea ja UNOHTAA moiset jutut. Eipä hän näköjään taida oikein ymmärtää mitä tuo masennus oikeasti tarkoittaa. On näitä "huonoja kausia" ollut ennenkin, pahempia kuin nyt. Ajattelin kerrankin ottaa itseä niskasta kiinni ja kertoa näistä tunteista neuvolassa kun en parempaakaan paikkaa hakea mahdollista apua keksi.
Me lähdimme tuon episodin jälkeen neidin kanssa kävelylle. Tulimme takaisin 45 minuutin kuluttua ja hän oli hieman ottanut, mitä nyt tuossa ajassa kerkeää ottamaan. Hän sitten valitti kun ei hän kestä tätä kun kaikessa on aina jotain vikaa, ja meni päiväunille. Niin, aamulla kun kysyin häneltä, että jaksaako hän tätä nyt minun kanssani, hän vastasi kyllä. Ja muutaman tunnin päästä hän ei sitten kestänytkään.

Otti päähän myös tuo hänen juominen. Useasti olen sanonut miten se stressaa ja ahdistaa minua (kiitos lapsuuden perheen alkoholiongelmien), mutta eipä näköjään ole mitään auttanut. Nyt tässä sitten olen miettinyt, että mikä parisuhde tämä sitten on jos toinen ei yhtään viitsi edes yrittää ymmärtää saati tukea.

Neidin uusi lempiasento on ollut jo viikon pari konttausasento. Vähän liikaakin hän harjoittelee uusia taitoja kun saa olla yöllä tunnin parin välein nukuttamassa häntä uudestaan.
Muuten ei ole ollut mitään erikoista.

Lakkiaisiani on kovasti yritetty suunnitella (ovat nyt lauantaina), mutta ei ole itsellä oikein mitään innostusta asiaan. Ei ole edes sellainen olo, että ne ovat jo parin päivän päästä. Sama juttu se tosin oli tämän neidin synnytyksen suhteen, en oikein kunnolla tajunnut edes synnytyssalissakaan että me saadaan pian vauva. Mahtaakohan kyse olla joistain vaistoista, että "unohtaa" asiat jotka pelottaa/jännittää. En nimittäin tykkää olla yhtään keskipisteenä, jota väkisinkin olen lakkiaisissani, vaikka en olekaan siellä yksin.

Taitaa meidän neiti olla varsinainen matti myöhäinen, Hän kun syntyi 2 viikkoa lasketun ajan jälkeen vasta käynnistettäessä, ja Hänellä ei ole vieläkään yhtään hammasta (minulla kun oli Hänen iässään niitä jo kaksi). Tosin Hän osasi kaikki puolivuotiaan temput jo viisikuisena.

Niitä huonoja päiviä taas

Täällä on taas tänään kuunneltu yliväsynyttä kovasti ritisevää ja huutavaa neitiä, joka kaiken lisäksi ei edes syö oikeastaan mitään muuta kuin tissiä. Imettäminenkin on nykyään jo kovin hankalaa, koska neiti kääntyy jatkuvasti mahalleen jopa tissi suussa. Väsymys ja ärtymyskin vaivaavat. Jostain pitäisi saada voimia jaksaa tämän hankalan ajan yli, jonka jälkeen alkaa taas uusi "hankala aika" ;)

Ottaa kovasti myös päähän tuo minun ompelukone. Kerrankin kun on innostusta tehdä jotain ja on saanut aikaiseksi ostaa taas kankaita, niin kone alkaa jälleen v`ttuilemaan, ärr..
Ongelman pitäisi olla suht helppo hoidettava, mutta kun ei ole. Langat on liian löysällä, mutta eipä auta kummankaan langan kiristys eikä liioin löysääminenkään. Sen siitä siis saa kun ei ole täysin perillä mistään asiasta.

Uusi opiskelupaikkakin kiinnostaisi, mutta ei ole voimia (eikä rahaa) muuttaa taas. Pitänee siis odottaa vielä puolitoista vuotta niin kuin piti alkujaankin tehdä. Olisi vaan keksittävä jotain ihan omaa, että pää kestäisi tätä jatkuvaa kotona oloa. Varsinkin kun en pääse täältä maalta yksin mihinkään.

Samaa vanhaa aina vaan

Kaikki on mennyt täällä tavalliseen tapaan. "Päiväunikoulu" on alkanut, olemme pyrkineet laittamaan neiti aina samaan aikaan unille, eikä tulla makuuhuoneesta pois vaikka kuinka huutaisi. Edellyttäen, että on tietenkin väsynyt, mitä poikkeuksetta kyllä siihen aikaan onkin. Toivottavasti tällä menetelmällä onnistutaan.

Miksi missään ei kerrota miten menetellä päiväuniongelmaisen vauvan kanssa? Yöunikoulusta kyllä on tietoa vaikka miten paljon. Emme me voi olla ainoat joilla on tällainen ongelma.