Mikään ei ole muutamaan viikkoon, kuukauteen oikein kiinnostanut. Sanoin aamulla tuosta miehelle ja sanoin, että pitäisi varmaan kertoa neuvolassa (joitain pieniä masennuksen oireitakin on ollut), että jos vaikka jotain apua saisi ennen kuin todella se kunnon masennus iskee. Mies tietenkin otti heti itseensä, ja alkoi selittämään jotain siitä miten vika on hänessä ja/tai meidän suhteessamme. Ja sanoipa hän vielä, että pitää nyt vain elää normaalia arkea ja UNOHTAA moiset jutut. Eipä hän näköjään taida oikein ymmärtää mitä tuo masennus oikeasti tarkoittaa. On näitä "huonoja kausia" ollut ennenkin, pahempia kuin nyt. Ajattelin kerrankin ottaa itseä niskasta kiinni ja kertoa näistä tunteista neuvolassa kun en parempaakaan paikkaa hakea mahdollista apua keksi.
Me lähdimme tuon episodin jälkeen neidin kanssa kävelylle. Tulimme takaisin 45 minuutin kuluttua ja hän oli hieman ottanut, mitä nyt tuossa ajassa kerkeää ottamaan. Hän sitten valitti kun ei hän kestä tätä kun kaikessa on aina jotain vikaa, ja meni päiväunille. Niin, aamulla kun kysyin häneltä, että jaksaako hän tätä nyt minun kanssani, hän vastasi kyllä. Ja muutaman tunnin päästä hän ei sitten kestänytkään.
Otti päähän myös tuo hänen juominen. Useasti olen sanonut miten se stressaa ja ahdistaa minua (kiitos lapsuuden perheen alkoholiongelmien), mutta eipä näköjään ole mitään auttanut. Nyt tässä sitten olen miettinyt, että mikä parisuhde tämä sitten on jos toinen ei yhtään viitsi edes yrittää ymmärtää saati tukea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti