Meidän neiti söi maanantaina elämänsä ensimmäisen kerran lihaa, jos se nyt ylipäätään on mikään saavutus. (Itselläni tämän kyseisen raaka-aineen käyttö rajoittuu normiviikolla muutamaan hassuun kertaan, ja silloinkin määrä vastaa kärpäsen kakkaa. Kasvissyöjäksi siis en itseäni voi sanoa, mutta pitääkö ylipäätään ihmisiä luokitella syömisiensä mukaan. Ja miksi ei kukaan koskaan puhu lihansyöjistä?!).
Eilen taas neiti sai kaurapuuroa iltapalaksi ensimmäistä kertaa ikinä. Hyvin upposi siihen nähden, että hänellä tämä ilta syöminen on aina työn ja tuskan takana, ritinää ja heilumista koko ruokahetken ajan. Ja se ei ole kiinni ajasta jolloin ruoka tarjotaan, liian vähän nukkumisen syyksi laitetaan tuo iltakitinä.

Neiti myös on laitettu iltatoimien jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan nyt muutamana iltana, ja joka kerta neiti on nukahtanut vartin sisään tai ainakin jäänyt sänkyynsä hiljaa eikä ole nykäissyt tuttiaan pois suusta. Tuttia osataan jo imeä ilman, että se tippuu heti pois. Mutta nykyään se on heti otettava itse pois suusta ja laitettava itse takaisin, poikkeuksetta väärin päin jolloin neitiä alkaa ottamaan päähän ;)

Miehen piti mennä huomenna neidin kanssa neuvolaan, ja kuinkas ollakaan minähän sinne sitten joudun. Mies ei halua julkisesti olla isänä. Syitä siihen löytyy kyllä häneltä muutamia, mutta en ole kuullut vielä mitään uskottavaa. Että tällaisen miehen minä olen itselleni valinnut! Enpä olisi hänestä uskonut. Vähemmästäkin sitä menisi halut pitää yllä parisuhdetta. Näillä näkymin kun hän ei taida sitten meidän kanssa tosissaan olla. Pisteet vain sille ex-vaimolle, joka sai lapsilleen kunnon isän. Tosin samainen nainen ihmetteli miten mies nyt tällaisessa tilanteessa on, koska ennen vannoi ettei halua lisää lapsia. Katkera en tälle ex-naiselle ole, mutta itseeni kovin pettynyt kun arvioin miehen NIIN väärin.