Eipä kauaa kestäneet nuo neidin hyvät (yö)unet. Nykyään on vaikeaa saada häntä nukkumaan, ja öisin on noustava noin parin tunnin välein antamaan tuttia. Päivisin noiden unien suhteen on vaihtelevampaa, joko menee tosi hyvin (nukahtaa kävelyn aikana rattaisiin ja nukkuu 3 tuntia) tai huonosti (nukahtaa kyllä mutta herää puolentunnin päästä, ja ne on ne neidin päiväunet sitten siinä). Olemme nyt olleet vanhempieni luona aika usein päivisin, siellä se nukkuminen vasta vaikeaa on, kun on nukuttava sisällä. Hän saattaa huutaa/kitistä tunninkin ja nukkuu sitten puolituntia. Sama homma se on kotonakin jos yrittää nukuttaa sisälle.
Miehen sukulaisella on nyt hieman yli vuoden ikäinen lapsi. Ollessamme loppuvuodesta hänen synttäreillään hän oli silloinkin vielä sellainen, että kesti olla hereillä päivisin korkeintaan 3-4 tuntia. Oi kun meidänkin ipana olisi ollut edes joskus sellainen, että olisi nukkunut kahdet päiväunet..
Olemme vähän ajatelleet miehen kanssa, että menisimme kesällä viikoksi johonkin matkalle (Suomeen, koska tuntuu, että jo kotimaassakin pienen lapsen kanssa matkailu on "hankalaa"). En vaan tiedä mitäköhän siitäkin sitten mahtaa tulla, koska riitelemme nykyään jatkuvasti. Siellä sairaanhoitajalla olen käynyt vasta kaksi kertaa, mutta se on hieman auttanut minua ymmärtämään tilannetta. On helpottavaa kun voi puhua jollekin omista asioistaan. Olisi vaan todella ihana juttu, jos voisi miehellekin puhua jostain. Sitä ei itseään tunne kovinkaan arvostetuksi saatika sitten rakastetuksi, kun toinen ei kuuntele. Aina tulee riitaa jo siitä kun hän ei kuuntele minun juttuani loppuun asti, vaan alkaa jotenkin selittelemään/ puhumaan siitä miten "asia ei ole niin". Eniten ottaa päähän se kun hän aina sanoo että "Älä usko kaikkea mitä lehdessä/netissä lukee". Hän kun sanoo sen AINA kerron minä hänelle sitten mitä tahansa mitä olen lukenut jostain, vaikka vain totean asian.
Onko kaikki miehet tällaisia, vai olenko minä törmännyt harvinaisen hankalaan tapaukseen?
On välillä raskasta kun ei voi puhua mistään toisen kanssa ilman, että siitä tulee sanomista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Eivät kaikki miehet ole tuollaisia ja se, miten miehesi kertomasi perusteella sinua kohtaan käyttäytyy, ei minusta osoita kunnioitusta sinua kohtaan. Pelkkien blogikirjoitusten perusteella ei oikein voi toisten parisuhdetta analysoida, eikä se ehkä ole reiluakaan, mutta kyllä kirjoitustesi perusteella minusta vaikuttaa siltä, että sinulle ja miehellesi voisi olla kovastikin apua jonkinlaisesta parisuhdeterapiasta. Eri asia tietysti on, suostuuko miehesi moiseen ja tuntuuko se itsestäsi hyvältä ajatukselta. Kuulostaa vaan siltä, että pala palalta rikot itseäsi tuossa tilanteessa.
Toivon, ettet koe kommenttiani loukkaavana. Tämä ajatus on käynyt mielessäni aiemminkin tekstejäsi lukiessani ja kun nyt pyysit kommenttia miehesi käytöksestä, uskallan sanoa sen ääneen. Voimia!
Enhän minä tuosta loukkaannu. Oikeastaan helppottaa kun en näköjään olekaan "vainoharhainen" ja yliherkkä..
Mitä siihen parisuhdeterapiaan tulee, niin se varmaan kertoo jo kaiken, että mies kerran alku aikoinamme sanoi, että jos on tarvetta mennä parisuhdeterapiaan niin suhde on silloin ohi.
Olen alkanut itse ottaa mieheen etäisyyttä, en enää odota häneltä mitään parisuhteeseen liittyvää.
Et todellakaan ole vainoharhainen tai yliherkkä. Kertomasi perusteella pikemminkin olet sietänyt mieheltäsi paljonkin sellaista käytöstä, jota _minun_ mielestäni parisuhteessa ei tarvitsisi hyväksyä.
Tilanteenne kuulostaa kieltämättä surulliselta. Onneksi sinä saat puhua tilanteesta ulkopuolisen kanssa: toivottavasti teille muodostuu hyvä hoitosuhde ja saat sitä kautta kaiken mahdollisen avun ja tuen.
Ei tuo etäisyyden ottaminenkaan kovin hyvältä kuulosta. Tai varmasti sillä välttää monet yhteenotot, mutta onko se sitten sellainen parisuhde, johon sinä olet tyytyväinen?
Lähetä kommentti